perjantai 6. toukokuuta 2016

PANNUKAKKU

Olen kuullut sanottavan, että jollekin asialle voi käydä kuin pannukakulle. Eli asia voi epäonnistua.
Tässä kuitenkin kaikille varmasti tuttu pannukakun resepti:

Tarvitset:

5    dl      maitoa
2,5 dl      vehnäjauhoja
2    kpl    kananmunia
1    tl       suolaa
1    rkl     sokeria

Valmistus:

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Kaada kulhoon ensin puoli litraa maitoa, ja vatkaa siihen vispilällä vehnäjauhot, suola ja sokeri. Anna taikinan turvota noin puolituntia.
Lisää kananmunat vatkaten. Kaada taikina voideltuun uunivuokaan. Anna paistua uunissa kullaruskeaksi. Aikaa tähän kuluu noin 45 minuuttia tai tunti, uunista riippuen.



pannukakku ohje sivustosta www.kotikokki.net
Kuvanlähde:Kokkinet


tiistai 3. toukokuuta 2016

KAALILAATIKKO

Näin keväällä, kun aurinko paistaa pitkän talven jälkeen, tekee varmasti mieli olla enemmän ulkona. Tässä ruoka, jonka maku vain paranee, vaikka unohtuisitkin hieman pitemmäksi ajaksi keväästä nauttimaan.


Tarvitset:

1 kerän            kaalia
2 kpl                lihaliemikuutioita
1                      sipuli
400 g               nauta tai sika-nauta jauhelihaa 
1,5  dl              riisiä
1     l                vettä
                        siirappia
                        suolaa
                        maustepippuria


Valmistus:

Laita uuni lämpenemään aluksi 175 asteeseen. Kaada vesi kattilaan ja lisää lihaliemikuutiot. Pilko kaali pieneksi ja lisää kattilaan. Keitä pienellä lämmöllä (3) n. puoli tuntia. Mausta siirapilla maun mukaan. Lisää riisit kattilaan. Anna kiehua vielä 20 minuuttia. Ruskista jauheliha ja sipuli paistinpannussa. Mausta suolalla ja maustepippurilla.
Voitele uunivuoka. Kaada vuokaan ensin kaali-riisiseosta, sitten jauhelihat ja sipuli. Kaada päälle loput kaali-riisiseoksesta ja keitinliemi laatikon nesteeksi. Peitä vuoka foliolla.

Kypsennä aluksi 175 asteessa n. puolituntia, laita sen jälkeen uuni pienemmälle 150 asteeseen. Laatikko saa hautua uunissa ainakin kaksi tuntia. Maku tosiaan vaain paranee, vaikka se hautuukin kauemmin vaikka  kolme tuntia. 



















           

lauantai 30. huhtikuuta 2016

PUOLUKKAPIIRAKKA

Tässä helppo piirakka ohje vappuna nautittavaksi vaikkapa sokeristen munkkien asemasta tai lisänä:

Tarvitset:

0,5 dl        sokeria
2    dl        vehnäjauhoja
0,5 dl        kaurahiutaleita
100 g        voita tai margariinia
1 prk         puolukkajogurttia tai maustamatonta jogurttia
2   dl         puolukoita+sokeria päälle
1    tl         ruokasoodaa
(1   tl         vaniliasokeria)    

Valmistus:

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Sulata voi, ja anna jäähtyä. Sekoita astiassa kaikki kuivat aineet eli sokeri, vehnäjauhot, kaurahiutaleet ja ruokasooda, sekä halutessasi vaniliasokeri. 
Lisää jogurtti ja vähän jäähtynyt rasva. Sekoita tasaiseksi. Voitele piirakkavuoka, ja kaada taikina siihen. Levitä puolukat tasaisesti taikinan päälle, tai ainakin yritä levittää ne. Itselläni ainakin jää usein yritykseksi. Ripottele puolukoiden päälle sokeria. 
Paista uunissa 200 asteessa noin 25- 30 minuuttia.

puolukkapiirakka sivustosta www.kotikokki.net
Kuvanlähde:Kotikokki.net

maanantai 25. huhtikuuta 2016

LIHAKASTIKE

  • Tarvitset:   

  •  6-8 kpl porsaan fileitä mautamattomia tai                            maustamattomia maun mukaan esm. suola ja pippuri,  jos fileet ovat maustamattomia
  • 3       porkkanaa paloiteltuna
  • 1       sipulia silputtuna
  •          vehnäjauhoja
  •          vettä
  •          lihaliemikuutio tai fondue bee         

Valmistus:

Laita pannuun hieman rasvaa. Paista lihasiivuja pannulla, niin että ne saavat hieman väriä eli ruskistuvat. Mausta maun mukaan. Siirä paistetut siivut kattilaan. Lisää porkkanapalat ja sipulisilppu lihojen päälle. Lisää hieman vettä. Anna lihasiivujen kypsyä kattilassa jo senkin aikaa, kun valmistat kastikkeen.

Laita pannulle nyt taas hieman lisää rasvaa. Anna sulaa, ja lisää vehnäjauhot. Sekoittele puisella paistinlastalla aina välillä, ja tarkkaile, koska jauhot ovat saaneet hieman väriä. Kun jauhot ovat ruskistuneet, lisää vesi, ja lihaliemikuutio/fondue sekä hieman esm. maustepippuria. Sekoita kunnes kastike on melko tasaista. Kaada kastike lihafileiden ja porkkanoiden ja sipulin  joukkoon kattilaan kiehumaan. Anna kiehua hiljalleen esm. kolmosella  vielä noin 1 ½ tuntia. Jos valmistat kastikeen naudan fileestä, ja haluat todella hautunutta ja kypsynyttä kastiketta anna kiehua hiljalleen noin pari tuntia.

Porsaanfileesiivuista valmistettu kastike on maistuva ruoka, joka sopii niin arkeen kuin juhlaan.Kastikkeeeseen voit käyttää niin valmiissa pakkauksessa olevia porsaan fileesiivuja kuin leikata ne itse isommasta fileepalasesta.Halutessasi vaihtelua kastikkeeseen voit valita valmispakkauksesta erilaisia makuja, kuten paprika tai pippuri jne. Tietenkin voit maustaa fileesiivut itsekkin erilaisilla mausteilla.





tiistai 19. huhtikuuta 2016

KYLJYSKIUSAUS

Tässä toinen maistuva uuniruoka, joka on siitä kiitollinen, että sen maku vain paranee, mitä kauemmin se hautuu uunissa, silloin pitää kuitenkin käyttää matalaa lämpötilaa. Tämän ruuan voit valmistaa kyljysten asemasta muistakin lihasiivuista/pihveistä.




peruna liha pata sivustosta www.kotikokki.net
Kuva: Kotikokki

Tarvitset:

  • 3-4       kyljystä
  • 10        perunaa
  • 1          sipuli
  • 2          lihaliemikuutio
  •  0,5 l    vettä
  •             suolaa
  •             maustepippuria
  •             ketsuppia

Valmistus:

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen, tai jos haluat hauduttaa esm. 150 asteeseen. Kuori ja suikaloi perunat perunat, silppua sipuli tai halutessasi tee sipulista ohuita siivuja. Lado uunivuokaan kerroksittain perunoita ja sipulia. Mausta kerrokset suolalla ja pippurilla maun mukaan. Työnnä paloitellut lihaliemikuutiot kerrosten väliin. Kaada liemeksi puoli litraa vettä. Mausta viimeinen kerros ketsupilla. Laita viimeiseksi uunivuokaan suolalla, pippurilla ja ketsupilla maustetut kyljykset/tai muut lihasiivut. Peitä uunivuoka foliolla tai vaihtoehtoisesti sen kannella. Kypsennä uunissa ainakin kaksi tuntia.





lauantai 9. huhtikuuta 2016

KINKKUKIUSAUS



Tässä teille hyvältä maistuva ja helppotekoinen uuniruoka ohje.

Tarvitset:
1 pussi      Peruna-sipulisekoitusta(pakastealtaasta)
1 pussi      Kinkkusuikaleita
2 dl           Kermaa (esm. Flora paksu ruokakerma)
                 Suolaa
                 Maustepippuria

Valmistus:
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Laita voidellun uunivuoan pohjalle puolet peruna-sipulisekoituksesta. Kaada perunasipulisekoituksen päälle kinkkusuikale pussi, tasoita mahdollisemman tasaisesti. Kaada loppu perunasipulisekoituspussin sisällöstä kinkkusuikaleiden päälle. Mausta suolalla ja maustepippurilla.Kaada sitten vuokaan kerma nesteeksi.
Peitä vuoka foliolla, jottei kiusaus kuivu.
Laita uunivuoka uuniin noin 35-45 minuutiksi.

Kuvahaun tulos haulle peruna-sipulisekoitus + Kuvahaun tulos haulle flora kevyt ja paksu ruokakerma  +  Pouttu Savuisuikale 230g pussi

Kuvalähteet: Apetit, Flora ja Pouttu


kinkkukiusaus sivustosta www.kotikokki.net

 Kuva: Kotikokki

tiistai 5. huhtikuuta 2016

POSSUN FILEESTÄ MONEKSI

Täytyypä jakaa tänne ohjeet, kuinka samalla kertaa voi valmistaa monta herkullista ruokaa. Olen nimittäin monesti ostanut kaupasta n. 1,5 kilon possunfileen.Siitä määrästä saa monta, monta hyvää ruokalajia.
Jos ruokaa laitetaan vain kahdelle, tuosta määrästä saa ainakin kolme hyvää ruokalajia.


Porsaanfileitä porkkana ja sipulipedillä


Leikkaa kokonaisesta fileestä esm. kuusi n. kahden senttimetrin paksuista siivua.
Lisäksi tarvitset:
2-3        porkkanaa
1           sipulin
             suolaa
             maustepippuria

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Pese, kuori ja paloittele porkkanat, ja hienonna/tai kuutioi sipuli.
Laita ne uunivuuan pohjalle, niin että ensin laitat porkkanat ja sitten hienonnetun tai lohkotun sipulin.
Laita fileesiivut sipulien päälle, ja mausta suolalla ja maustepippurilla.
Paista uunissa 200 asteessa n. 1 ½ tuntia.
Keitä lisäksi perunoita ja tee lisukkeeksi porkkanaraaastetta. Raastamalla pari porkkanaa, ja lisäämällä joukkoon ananaksen paloja ja hieman ananaslientä.


Paneroidut eli leivitetyt porsaanfilepihvit


Leikkaa fileestä neljä kaksi senttimetriä paksua siivua.
Lisäksi tarvitset:
1        kananmunan
          vehnäjauhoja
          korppujauhoja
          voita tai margariinia
          suolaa
          maustepippuria tai valkopippuria

Riko kananmuna lautaselle ja riko keltuainen haarukalla, ja sekoita valkuaisen joukkoon.
Laita leikkuulaudalle tai apupöydälle kaksi leivinpaperipalasta.
Kaada toisen leivinpaperipalan päälle vehnäjauhoja ja toiseen korppujauhoja. 
Kierittele fileepalat ensin vehnäjauhoissa, kasta sitten kananmunaseokseen ja lopuksi kierittele korppujauhoissa.
Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
Laita paistinpannuun sulamaan rasva. Paista kuorutetut fileepihvit molemmilta puolilta vaalean ruskeiksi, lisää mausteet(suola ja pippuri) ennen kuin käännät pihvit.
Kun fileepihvit ovat paistuneet, laita ne uunivuokaan. Peitä vuoka foliolla, etteivät pihvit kuivu.
Paista uunissa 175 asteessa tunnin verran.



Possufileepaisti


Nyt sinulla on varmaan vielä lihapalasta jäljellä vajaa kilo. Laita tuo loppuliha sellaisenaan eli kokonaisena uunivuokaan, ja mausta suolalla ja pippurilla.Peitä vuoka foliolla. Voit varmaan saada toisenkin uunivuuan mahtumaan samaan aikaan uuniin pihvien kanssa. Pakkohan se ei ole näin yhtäaikaa valmistaa, mutta näin säästät sähköä.
Anna possunpaistin olla uunissa n. pari tuntia, eli kauemmin kuin esipaistettujen pihvien.
Näidenkin ruokien kanssa maistuu joko perunat tai perunamuusi, sekä porkkanaraaste tai salaatti.