perjantai 26. lokakuuta 2018

SYYSPATA

Valmistin tällä viikolla ensimmäistä kertaa syksyisen padan, jossa juureksien maut pääsevät hyvin esille.

Tarvitset:

3-4   punajuurta
3-4   porkkanaa
3-4   perunaa
1      sipuli
400 g lihasuikaleita
0,5 l  vettä
 1      lihaliemikuutio
         voita
         suolaa
         maustepippuria

Valmistus:
Laita pestyt juurekset kiehumaan suolalla maustettuun veteen. Anna kiehua noin puoli tuntia. Paista lihasuikaleet ja silputtu sipuli paistinpannussa. Mausta suolalla ja maustepippurilla.
Kuori keitetyt juurekset. Laita ne silputtuna/paloteltuina takaisin kattilaan. Laita kattilaan uusi vesi, johon lisäät liha ja sipuliseoksen sekä lihaliemikuution. Anna hautua vielä puolisen tuntia.

lauantai 1. syyskuuta 2018

KESÄKURPITSAPIKKELSI

Tarvitset:
1    Kesäkurpitsa
1 tl suolaa
1    sipuli silputtuna
1 l  vettä

0.4 l   vettä
2 dl    sokeria
1 dl     etikkaa

Kuori ja paloittele kesäkurpitsa pieniksi paloiksi siten, että jätät sen keskellä olevat siemenet käyttämättä.
Laita palat suolalla maustetuun kiehuvaan veteen ja keitä 15-20 minuuttia.
Keitä tai siis kiehauta erikseen etikkaliemi, johon tarvitset vettä, sokeria ja etikkaa.
Kaada keitin vesi pois, ja kaada kiehuva etikkaliemi kurpitsan palojen päälle.
Anna hetken jäähtyä, ja purkita. 
Anna maustua 2-3 päivää jääkaapissa.

maanantai 5. maaliskuuta 2018

LIHAKEITTO

Pakkaspäivään sopii hyvin ruuaksi vanhanajan lihakeitto naudan keittolihasta.
Tarvitset:
1 pkt       naudan keittolihaa (palana tia kuutioina)
8             perunaa
3-4         porkkanaa
1 ps        keittojuureksia
1            sipuli
1-2 l       vettä
              maustepippuria (kokonaisia)
              suolaa
 2-3       laakerinlehteä

Valmistus:
Nosta liha lämpenemään hetkeksi ennen keittämistä.
Laita keittolevy päälle, laske kattilaan kylmää vettä niin, ettei se ole täynnä.
Lisää keittoliha, kun vesi kiehuu.
Poista vaahtoa, ennen kuin lisäät mausteita.
Kun vaahatoa ei enää muodostu, lisää porkkanat pienennettynä, sipuli silputtuna, sekä
muut mausteet. Lisää keittojuurekset myöhemmin.
Keitä lihaa 2 tuntia, lisää sen jälkeen perunat. Keitä 10 minuuttia, lisää keittojuurekset.
Keitä vielä 15 minuuttia.
Kannattaa antaa keiton jäähtyä hetken ennen ateriointia. Keiton kanssa nautitaan tietysti metvursti ruisviipaleita.


(kuvan lähde: kotikokki.net)
              

lauantai 18. marraskuuta 2017

OOPPERALEIPÄ

Mukavan iltapalan saat oopperaleivästä. Vielä kun kaapista löytyy ketsuppia, sinappia ja vaikkapa kurkkusalaattia, niin makunautinto on täydellinen.
Tarvitset:(2:lle)
2 vaaleaa leipäviipaletta
2 jauheliha pihviä
2 kananmunaa

Valmistus:
Paista ensin pihvit ja kananmunat samalla kertaa paistinpannulla. Kananmunat voit paistaa joko molemmilta puolilta tai sitten ns. häränsilmällä, jolloin paista kananmunan vain toiselta puolelta. Oman haasteensa silloin tuo kananmunien saaminen lautaselle, niin ettei häränsilmä hajoa.
Paista sitten kevyesti leipäviipaleita paistinpannulla.
Lado lautaselle siten, että ensin leipäviipale, sitten paistettu pihvi ja lopuksi muna.


HELPOT JA MAISTUVAT KAALIKÄÄRYLEET PUOLIVALMISTEESTA

Maistuvat kaalikääryleet saat pienellä vaivalla paistamalla/lämmittämällä kaupasta ostetut kaalikääryleet uunissa 200 tai 175 asteessa, niin, että laitat ensin uunivuokaan kaalikääryleet ja kaadat niiden päälle siirappia.
Tarjoile puolukkahillon ja perunamuusin kera.

tiistai 3. lokakuuta 2017

GLUTEENITON PÄÄRYNÄPIIRAS

Kun halusin kokeilla jotain aivan uutta, yritin valmistaa Yhteishyvä-lehdestä löytämäni reseptin; ja onnistuin!
Tässä kokeilunhaluisille, minä kylläkin käytin gluteenittomien jauhojen asemasta tavallisia vehnäjauhoja.
Tarvitset:
Pohjaan
125 g maitorahkaa(käytin koko purkin)
125 g margariinia
2,5 dl gluteenitonta jauhoseosta (käytin vehnäjauhoja)
1 tl     leivinjauhetta
1 rkl   sokeria
0,5 tl   suolaa

Täyte
50 g  margariinia
1 dl sokeria
2 kananmunaa
2 ps (a' 80 g)(käytin vain yhden)
1 tl vaniljasokeria
1/4 tl suolaa
4 päärynää

Valmistus
Sekoita pohjaa varten maitorahka ja pehmeä margariini sähkövatkaimella tai tehosekoittimessa. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää ne 3-4 erässä rahkaseokseen.
Painele taikina voidellun piirasvuuan pohjalle (ja reunoille).
(Pistele haarukalla.)
Esipaista 180 (200) asteisessa uunissa 10 minuuttia.

Täytteen valmistus:
Vaahdota täytteen pehmeä margariini(juokseva Flora margariinipullo käytössä) ja sokeri kuohkeaksi. Vatkaa munat joukkoon. Lisää mantelijauhe, vaniljasokeri ja suola.
Sekoita tasaiseksi ja levitä piiraspohjalle.
Kuori ja halkaise päärynät (itse siivutin ne)ja paina ne leikkauspinta ylöspäin  täytteeseen.
Nosta uunin lämpötila 200 asteeseen ja paista 40-45 minuuttia.

tiistai 26. syyskuuta 2017

OMENAHYVE

Näin syksyllä olen käynyt hakemassa puun alta omenia. Yksi hyvä herkku minkä omenista voi valmistaa on omenahyve. Taitaa olla niitä tosi, tosi vanhoja perinteitä. Muistelen syöneeni sellaista jo lapsena lähes 60 vuotta sitten.

Tarvitset 2-3 hengelle:
4-5          omenaa 
1 dl          kaurahiutaleita
0,5 dl       sokeria
                (kanelia)
50 g         voita


Valmistus:
Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Voitele uunivuoka.
Kuori ja paloittele omenat, ja lado ne vuuan pohjalle.
Ripottele sokeri omenien päälle, ja halutessasi myös hiukkasen kanelia.
Laita sitten kaurahiutaleet tasaisesti vuokaan. Laita päällimmäiseksi voi nokareita, niin että ne peittävät ainakin osittain kaurahiutalekerroksen.
Laita vuoka lämminneeseen uuniin n. 45 minuutiksi.

Tulokseksi saat pehmeä kuorisen omenaherkun, jonka alla omenat ovat muhineet herkullisen pehmeiksi.