perjantai 25. marraskuuta 2016

OHUKAISET ELI LÄTYT

Tulipa sitä eilisiltana paisteltua perheen pyynnöstä lättyjä. Niin, aikaahan tuo vie, mielestäni vähän turhakin kauan. En siis ole mikään kokki kolmonen, joka paistelee lätäreitä alta aikayksikön. Tässä kuitenkin jonkinlaista ohjetta. Maistuvat muuten erikoisen hyviltä vadelmahillon kera.

Tarvitset:
6 dl   maitoa
3 dl   vehnäjauhot
sokeria
suolaa
kananmuna
voita tai margariiniä

Valmistus:
Yllä oleva ohje on 3:lle hengelle. Suhde on mielestäni kuitenkin  sama, valmistatpa niitä sitten minkälaiselle porukalle tahansa eli 1/2:een.Munia joudut varmaan lisäämään, jos teet suuremman taikinan.
Mittaa kulhoon maito. Vatkaa käsin joukkoon vehnäjauhot. Voit jo tässä vaiheessa lisätä hieman suolaa ja sokeria.Anna turvota huoneen lämmössä n. 3/4 tuntia. Lisää joukkoon kananmuna vatkaten.
Laita paistinpannu lämpenemään, laita pannulle nokare voita. Kun rasva on sulanut kaada pannuun taikinaan ohueksi kerroksesksi. Anna paistua rauhassa ensin toiselta puolelta, käännä sitten ja paista toinen puoli. Lätyt pysyvät lämpiminä, kun laitat astian päälle, johon ne paistettuna laitat, kanneksi vaikkapa lautasen alassuin.

tiistai 4. lokakuuta 2016

KEIKAUSKAKKU

Olen nyt muutaman kerran tehnyt vanhan ajan keikauskakun mukaeltuna. Ohjeen nappasin Pirkka lehdestä, jota siis mukailin hieman.Yleensä olen tehnyt sen ananaspohjaisena, mutta omenapohjainenkin käy samalla lailla. Omenista tämä Pirkka lehden ohjekin oli tehty. Laitan tähän sen mukaellun, oikean reseptin, jota en siis ole edes kokeillut, löydät Pirkka lehdestä nro:9/2016.
Tarvitset:
2   prk       Ananasta renkaina/tai omenia kuorittuna ja viipaloituna
                 ( juoksevaa margariiniä)
2,5 dl         vehnäjauhoja
2    dl         sokeria
1    tl          leivinjauhetta
1    tl          vaniliinisokeria
1    tl          kanelia
2   kpl        kananmunia
1½ dl         juoksevaa margariiniä

Valmistus:

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Mittaa kuivat aineet, ja sekoita ne. Lisää kananmunat(hiukan aikaa huoneenlämmössä olleet) ja juokseva margariini sekoittaen.
Voitele piirakkavuoka. Lado ananasrenkaat, joko kokonaisena tai pilkottuna piirakkavuoan pohjalle. Itse olen nyt laittanut pienempinä paloina, mutta valmiiksi pilkotut ovat mielestäni liian kosteita. Mutta tämähän on makuasia. Kaada ja tasoita piirakkataikina palojen päälle mahdollisimman tasaisesti. Itse olen käyttänyt apuna lusikkaa ja lusikan pohjaa. Lusikalla saa kaapittua taikinan taikinan tarkasti. ja jälkimmäisellä saat tasoiteltua sen.
Laita uuniin paistumaan noin puoleksi tunniksi. Halutessasi voit siirtää piirakan uunin alatasolle paistumaan paistamisen puolessa välissä, mutta se ei ole pakollista. Mielestäni piirakka onnistuu aivan hyvin tasalämmölläkin. Ohjeessa on tuo alataso mainittu, mutta koko ajaksi sillä en paistamista suosittele.

Kun piirakka on hiukan jäähtynyt, voit halutessasi siirtää/kumota sen toiselle lautaselle, jolloin tuo ananas/omenapohja tulee päällimmäiseksi. Itse olen jättänyt kaakun/piirakan piirakkavuokaan ja leikannut siinä siitä paloja. Silloin tuo ananas- tai omenatäyte on pohjalla.


torstai 29. syyskuuta 2016

KARJALANPAISTI

Tässä maistuva ja syksyinen tavallaan pataruoka, johon voi lisätä muitakin kasviksia laitettavaksi uuniin muhimaan esm. lanttua porkkanoiden ja sipulin lisäksi. Vielä, kun ruoka tarvitsee monta tuntia valmistuakseen, voi sillä aikaa kun ruoka on uunissa, käyttää ajan vaikka haravoimiseen.

Tarvitset:
1 pkt 700-900 g  Karjalanpaisti lihaa(siis kuutioina)
3-4      kpl           porkkanaa 
1-2      kpl           sipulia
1          rkl           suolaa
5-10    kpl           maustepippureita
2-3      kpl           laakerinlehteä
0,5       l               vettä


Valmistus:
Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Lado lihat ja kasvikset kerroksittain uunivuokaan, mausta mausteilla ja muista lisätä vesi.
Laita vuoka uuniin ja anna kypsyä ensin 175 asteessa noin puolituntia, ja sen jälkeen 150 asteessa vielä 2-3 tuntia. Välillä voit tarkkailla, ettei paistos kuivu.

karjalanpaisti sivustosta www.k-ruoka.fi
(Kuvan lähde www.k-ruoka.fi)

keskiviikko 31. elokuuta 2016

PUOLUKKA- ELI VISPIPUURO

Ensimmäistä kertaa elämässäni kokeilin aamupuuroksi jotain uutta eli kymmenien vuosien takaista kouluruokaa vispipuuroa. Ei muuten ollenkaan hassumman makuista, parempaa kuin luulinkaan.

Tarvitset:

1 l             vettä
1 ½ -2 dl   puolukoita
1 ½ dl       mannasuurimoita
1½ dl        sokeria

Valmistus:

Laita vesi lämpiämään, lisää puolukat. Jos puolukat ovat pakkasesta sulata ne ensin. Anna marjojen kiuhua n. 10 minuuttia välillä sekoittaen.
Lisää mannasuurimot samalla sekoittaen tai vispaten, jotta saat mahdollisimman tasaisen seoksen.  Anna kiuhua vielä 10 minuuttia. Sekoita aina välillä, jottei puuro tartu pohjaan. Lisää keittämisen loppuvaiheessa sokeri.
Anna jäähtyä esm. tiskialtaassa kylmässä vedessä. Vispaa jäähtynyt puuro sähkövatkaimella. Puuro saostuu vielä jääkaapissa, joten älä huolestu, jos annos tuntuu vatkatessa kovin vetelältä. 

tiistai 16. elokuuta 2016

KANANMUNAKASTIKE KALAPUIKKOJEN KERA

Todella nopeatekoinen ruoka on kananmunakastike, ja kun sen lisäkkeeksi paistaa kalapuikkoja,ja lisänä tarjoaa perunoita ja salaattia, on tässä oikea loppukesän ruoka. Kananmunat kannattaa keittää valmiiksi, niin ne ovat valmiina kastikkeen joukkoon pilkottavaksi.

Tarvitset:
Voita
3 rkl       vehnäjauhoja
0,3 l        maitoa
               suolaa
               maustepippuria
3             kananmunaa

1 pkt       kalapuikkoja

Valmistus:
Laita levy päälle, ja sille kattila. Pistä kattilan pohjalle voinokare sulamaan. Kun voi on sulanut käännä levy kolmoselle, ja lisää vehnäjauhot. Sekoitas kevyesti sekaisin. Kaada joukkoon maito samalla seosta vispaten. Anna kiehua hetki. Varo ylikiehumista. Jos kastike ei ole mielestäsi tarpeeksi paksua, voit vielä lisätä joukkoon hieman jauhoja, samalla sekoittaen.

Paista kalapuikot voissa paistinpannussa kullanruskeiksi. Kalapuikot voit laittaa kuumaan pannuun jäisinä pakkasesta.

Tarjoa keitettyjen perunoiden ja raikkaan salaatin kera esm. tomaatti-kurkku salaatti.


perjantai 22. heinäkuuta 2016

HEDELMÄSALAATTI

Nyt minä sen tein, meinaan oikein kunnon vanhan ajan jälkiruuan; hedelmäsalaatin. Tosin taaskin mukaeltuna, kun ei sattunut kaikkea tarvittavaa olemaan eli ananaspurkki puuttui.
Tähän jälkkäriin tarvitset:
1 prk   hedelmä koktailia
1 prk   ananasta paloina
1          banaani
(1          mandariini)

Valmistus:
Ja valmistus on niin helppoa kuin vain joku voi olla. Purkki/purkit auki, banaani paloiksi samoin mandariini. Laitetaan/kaadetaan samaan kulhoon liemineen ja sekoitetaan, ja sitten vaan syömään.

hedelmäsalaatti sivustosta www.kotikokki.net
(Lähde: kotikokki.fi)

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

PORKKANAPALAT MUKAELTUNA

Nyt on tullut muutaman kerran kokeiltua leipoa  tälläistä kahvin kanssa syötäväksi; ei hassumman makuista mielestäni.
Tarvitset:
3-4 kpl  porkkanoita
3 dl       sokeria
4           munaa
4 dl       vehnäjauhoja
1 tl        leivinjauhetta
1 tl        vaniliinisokeria
1 tl        kanelia 
100 g    voita (tai margariiniä)
(2-3 dl   puolukoita)

Valmistus:
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Raasta porkkanat ja sulata voi. Vatkaa sokeri ja munat vaahdoksi. Lisää munasokerivaahtoon jauhot ja muut kuivat aineet, sekä porkkanaraaste ja voi kevyesti sekoittaen.
Kaada uunivuokaan laita puolukat taikinan päälle ja mausta sokerilla, ja paista 200 asteeessa noin 25 minuuttia. Paloittele pienemmiksi paloiksi lämpimänä.

lauantai 16. heinäkuuta 2016

TÄYTETTY MUREKE

Tässä ohje mielestäni maistuvaan uuniruokaan. Ainoa mielestäni enemmän kaloreita sisältävä on tuo Koskenlaskija-juusto. Niin, kaippa sen voi jättää halutessaan pois.Tästä ohjeesta riittää ainakin pariksi päiväksi.
Tarvitset:
800 g  jauhelihaa
1 prk   kermaviiliä(kevyt)
1 pss   Sipulikeittoaineksia(esm. Knorr)
1 kpl    sipulia (jos pitää sipulista)
1 dl      korppujauhoja
1 kpl    kananmuna
n. 50 g  Koskenlaskija-juustoa(5 siivua leikattuna juustosta)
1 pss    kinkkukuutioita

Valmistus:
Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Kaada kermaviili valmistusastiaan. Lisää sipulikeittoainekset, korppujauhot ( ja sipuli silputtuna).Sekoita. Lisää jauheliha ja kananmuna.Sekoita jauhelihaseos tasaiseksi. Kumoa jauhelihataikina kylmällä vedellä kostutetulle leivinpaperille.Tasoittele taikina tasaiseksi levyksi.Laita Koskenlaskija-siivut taikinalevyn alkupäähän.Sirottele kinkkukuutiot tasaisesti lopun taikinan päälle. Kiedo lihapullataikinalevy leivinpaperia apuna käyttäen rullalle, ja käännä myös sen sivut sisäänpäin, jottei täyte valu. Nosta rulla papereineen uunivuokaan. Paista 175 asteessa n. tunti. Tarjoile lisänä esm. perunoita ja tomaatti, salaatti, kurkku- salaattia.


lihamureke täytetty sivustosta www.kotikokki.net
(Kuvan lähde: Kotikokki.net)

lauantai 2. heinäkuuta 2016

KAALIKÄÄRYLEET JA UUDET PERUNAT

Nopean ja maistuvan ruuan saat ostamalla kaupasta kaalikäärylepakkauksen, ne kun ovat todella suuritöisiä kotona laitettavaksi. Niistä tulee vielä parempia, kun laitat ne siirapin kera uunin hautumaan/paistumaan. Itse olen pitänyt niitä uunissa noin puoli tuntia.Siihen kun keittää uusia perunoita kaveriksi ja tietty puolukkahilloa.
Eli laita kaalikääryleet uunivuokaan, ja kaada juoksevaa siirappia päälle. Anna olla 175 asteessa puoli tuntia.
Sitten kun vielä jaksaa rapsutella uusista perunoista kuoret pois juuresharjalla tai pottukintailla, ja kiehumisaika niille on hiukan lyhyempi n. 20 minuuttia. Kyllä maistuu, eivätkä kaloritkaan kiusaa.


kaalikääryleet sivustosta www.k-ruoka.fi
(Kuvan lähde: K-ruoka.fi)

tiistai 14. kesäkuuta 2016

MAKARONILAATIKKO

Tänään ajattelin valmistaa ruuaksi vanhanajan makaronilaatikkoa, jota varmasti jokainen on syönyt niin kotona, kuin koulussakin.

Tarvitset:

(4 hengelle)
1 ps      makaronia
1 l         vettä
1           lihaliemikuutio
400 g    jauhelihaa
1           sipuli
0,5 l      maitoa
3           kananmunaa
1 tl        suolaa
1 tl        maustepippuria

Valmistus:

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Keitä vesi kiehuvaksi ja lisää makaronit ja lihaliemikuutio, keitä 10 minuuttia. Ruskista jauheliha ja silputtu sipuli, mausta suolalla ja maustepippurilla. Laita ainekset kerroksittain uunivuokaan. Makaronit päällimmäisiksi. Sekoita maidon joukkoon 3 kananmunaa, niin, että niiden sisus sekoittuu. Kaada munamaito vuokaan. Paista uunissa 175 asteessa 45-60 minuuttia. Tarjoa lisukkeeksi raikasta tomaattisalaattia.


torstai 2. kesäkuuta 2016

RAPARPERIPAISTOS

Tässä tämä toinen raparperiherkku, Forssan Lehden reseptistä mukaeltuna.

Tarvitset:

0,5 dl   raparperiä (paloina)
1    dl    sokeria
3   rkl    perunajauhoja
Taikina:
1 dl    sokeria
1 dl    vehnäjauhoja
1 dl     kaurahiutaleita
0,5 dl  juoksevaa Floraa tai 75 g voita

Valmistus:

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Laita raparperipalat uunvuuan pohjalle. Kaada päälle perunajauhot ja sokeri.
Taikinan valmistus:
sekkoita keskenään kuivat ainekset, lisää joukkoon rasva, ja sekoita. Kaada raparperiseoksen päälle mahdollisimman tasaisesti.
Paista 200 asteessa noin puoli tuntia. Nauti esm. jäätelön kera. Nam!

RAPARPERIKIISSELI

Tänään tuli mieleen uusi mieliteko, sellainen tosi keväinen; nimittäin raparperikiisseli. (Ja sen kylkiäisenä raparperipaistos.)
Tässä tuon helpon keväisen jälkiruuan ohje:

Tarvitset:

0,5 dl      raparperiä
2,5 dl      vettä
1    dl      sokeria
3   rkl      perunajauhoja

Valmistus: 

Kuori raparperi, ja paloittele se pieniksi paloiksi. Kaada kattilaan vesi, lisää raparperipalat ja sokeri. Anna kiehua 3:lla 15 minuuttia. Sekoita n. 0,5 dl vettä nuo 3 ruokalusikallista perunajauhoja. Ota kattila pois levyltä. Kaada kattilaan ohuena nauhana tuo perunajauhoseos samalla sekoittaen.
Ja voila, kiisseli on valmista nautittavaksi, joko kuumana tai kylmänä ja mielellään maidon kera.

HERNEKEITTO

Tässäpä ohjeet maukkaan hernekeiton valmistamiseen. Tosin se kaiketi mieletään enemmän talviruuaksi, mutta minusta se maistuu ihan yhtä hyvältä näin kesälläkin.

Tarvitset:

500 g    Herneitä
400 g    Jauhelihaa
2     l     Vettä
             Porkkanoita
1           Sipuli
1-2        Lihaliemikuutiota
 ripaus  Maustepippuria
 ripaus  Meiramia 

Valmistus:

Laita herneet likoamaan 2 litsaan vettä edellisenä iltana. Näin saat keiton keitettyä paljon nopeammin. Aamusella ei välttämättä tarvitse edes vaihtaa tuota vettä, mutta halutessasi voit sen tehdä. Laita veden ja herneiden joukkoon lihaliemikuutio(t), pienennetyt porkkanat, pienennytty sipuli ja mausteet. Anna kiehua hiljalleen (2:lla-3:lla). Rusksita jauheliha, ja maustea se suolalla ja maustepippurilla. Lisää keiton joukkoon. Lisää myös tarvittaessa vettä, jos keitos sakenee liiaksi.
Hernekeitto valmistuu noin 1½ - 2 tunnissa. Ja ei kun syömään! 

perjantai 6. toukokuuta 2016

PANNUKAKKU

Olen kuullut sanottavan, että jollekin asialle voi käydä kuin pannukakulle. Eli asia voi epäonnistua.
Tässä kuitenkin kaikille varmasti tuttu pannukakun resepti:

Tarvitset:

5    dl      maitoa
2,5 dl      vehnäjauhoja
2    kpl    kananmunia
1    tl       suolaa
1    rkl     sokeria

Valmistus:

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Kaada kulhoon ensin puoli litraa maitoa, ja vatkaa siihen vispilällä vehnäjauhot, suola ja sokeri. Anna taikinan turvota noin puolituntia.
Lisää kananmunat vatkaten. Kaada taikina voideltuun uunivuokaan. Anna paistua uunissa kullaruskeaksi. Aikaa tähän kuluu noin 45 minuuttia tai tunti, uunista riippuen.



pannukakku ohje sivustosta www.kotikokki.net
Kuvanlähde:Kokkinet


tiistai 3. toukokuuta 2016

KAALILAATIKKO

Näin keväällä, kun aurinko paistaa pitkän talven jälkeen, tekee varmasti mieli olla enemmän ulkona. Tässä ruoka, jonka maku vain paranee, vaikka unohtuisitkin hieman pitemmäksi ajaksi keväästä nauttimaan.


Tarvitset:

1 kerän            kaalia
2 kpl                lihaliemikuutioita
1                      sipuli
400 g               nauta tai sika-nauta jauhelihaa 
1,5  dl              riisiä
1     l                vettä
                        siirappia
                        suolaa
                        maustepippuria


Valmistus:

Laita uuni lämpenemään aluksi 175 asteeseen. Kaada vesi kattilaan ja lisää lihaliemikuutiot. Pilko kaali pieneksi ja lisää kattilaan. Keitä pienellä lämmöllä (3) n. puoli tuntia. Mausta siirapilla maun mukaan. Lisää riisit kattilaan. Anna kiehua vielä 20 minuuttia. Ruskista jauheliha ja sipuli paistinpannussa. Mausta suolalla ja maustepippurilla.
Voitele uunivuoka. Kaada vuokaan ensin kaali-riisiseosta, sitten jauhelihat ja sipuli. Kaada päälle loput kaali-riisiseoksesta ja keitinliemi laatikon nesteeksi. Peitä vuoka foliolla.

Kypsennä aluksi 175 asteessa n. puolituntia, laita sen jälkeen uuni pienemmälle 150 asteeseen. Laatikko saa hautua uunissa ainakin kaksi tuntia. Maku tosiaan vaain paranee, vaikka se hautuukin kauemmin vaikka  kolme tuntia. 



















           

lauantai 30. huhtikuuta 2016

PUOLUKKAPIIRAKKA

Tässä helppo piirakka ohje vappuna nautittavaksi vaikkapa sokeristen munkkien asemasta tai lisänä:

Tarvitset:

0,5 dl        sokeria
2    dl        vehnäjauhoja
0,5 dl        kaurahiutaleita
100 g        voita tai margariinia
1 prk         puolukkajogurttia tai maustamatonta jogurttia
2   dl         puolukoita+sokeria päälle
1    tl         ruokasoodaa
(1   tl         vaniliasokeria)    

Valmistus:

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Sulata voi, ja anna jäähtyä. Sekoita astiassa kaikki kuivat aineet eli sokeri, vehnäjauhot, kaurahiutaleet ja ruokasooda, sekä halutessasi vaniliasokeri. 
Lisää jogurtti ja vähän jäähtynyt rasva. Sekoita tasaiseksi. Voitele piirakkavuoka, ja kaada taikina siihen. Levitä puolukat tasaisesti taikinan päälle, tai ainakin yritä levittää ne. Itselläni ainakin jää usein yritykseksi. Ripottele puolukoiden päälle sokeria. 
Paista uunissa 200 asteessa noin 25- 30 minuuttia.

puolukkapiirakka sivustosta www.kotikokki.net
Kuvanlähde:Kotikokki.net

maanantai 25. huhtikuuta 2016

LIHAKASTIKE

  • Tarvitset:   

  •  6-8 kpl porsaan fileitä mautamattomia tai                            maustamattomia maun mukaan esm. suola ja pippuri,  jos fileet ovat maustamattomia
  • 3       porkkanaa paloiteltuna
  • 1       sipulia silputtuna
  •          vehnäjauhoja
  •          vettä
  •          lihaliemikuutio tai fondue bee         

Valmistus:

Laita pannuun hieman rasvaa. Paista lihasiivuja pannulla, niin että ne saavat hieman väriä eli ruskistuvat. Mausta maun mukaan. Siirä paistetut siivut kattilaan. Lisää porkkanapalat ja sipulisilppu lihojen päälle. Lisää hieman vettä. Anna lihasiivujen kypsyä kattilassa jo senkin aikaa, kun valmistat kastikkeen.

Laita pannulle nyt taas hieman lisää rasvaa. Anna sulaa, ja lisää vehnäjauhot. Sekoittele puisella paistinlastalla aina välillä, ja tarkkaile, koska jauhot ovat saaneet hieman väriä. Kun jauhot ovat ruskistuneet, lisää vesi, ja lihaliemikuutio/fondue sekä hieman esm. maustepippuria. Sekoita kunnes kastike on melko tasaista. Kaada kastike lihafileiden ja porkkanoiden ja sipulin  joukkoon kattilaan kiehumaan. Anna kiehua hiljalleen esm. kolmosella  vielä noin 1 ½ tuntia. Jos valmistat kastikeen naudan fileestä, ja haluat todella hautunutta ja kypsynyttä kastiketta anna kiehua hiljalleen noin pari tuntia.

Porsaanfileesiivuista valmistettu kastike on maistuva ruoka, joka sopii niin arkeen kuin juhlaan.Kastikkeeeseen voit käyttää niin valmiissa pakkauksessa olevia porsaan fileesiivuja kuin leikata ne itse isommasta fileepalasesta.Halutessasi vaihtelua kastikkeeseen voit valita valmispakkauksesta erilaisia makuja, kuten paprika tai pippuri jne. Tietenkin voit maustaa fileesiivut itsekkin erilaisilla mausteilla.





tiistai 19. huhtikuuta 2016

KYLJYSKIUSAUS

Tässä toinen maistuva uuniruoka, joka on siitä kiitollinen, että sen maku vain paranee, mitä kauemmin se hautuu uunissa, silloin pitää kuitenkin käyttää matalaa lämpötilaa. Tämän ruuan voit valmistaa kyljysten asemasta muistakin lihasiivuista/pihveistä.




peruna liha pata sivustosta www.kotikokki.net
Kuva: Kotikokki

Tarvitset:

  • 3-4       kyljystä
  • 10        perunaa
  • 1          sipuli
  • 2          lihaliemikuutio
  •  0,5 l    vettä
  •             suolaa
  •             maustepippuria
  •             ketsuppia

Valmistus:

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen, tai jos haluat hauduttaa esm. 150 asteeseen. Kuori ja suikaloi perunat perunat, silppua sipuli tai halutessasi tee sipulista ohuita siivuja. Lado uunivuokaan kerroksittain perunoita ja sipulia. Mausta kerrokset suolalla ja pippurilla maun mukaan. Työnnä paloitellut lihaliemikuutiot kerrosten väliin. Kaada liemeksi puoli litraa vettä. Mausta viimeinen kerros ketsupilla. Laita viimeiseksi uunivuokaan suolalla, pippurilla ja ketsupilla maustetut kyljykset/tai muut lihasiivut. Peitä uunivuoka foliolla tai vaihtoehtoisesti sen kannella. Kypsennä uunissa ainakin kaksi tuntia.





lauantai 9. huhtikuuta 2016

KINKKUKIUSAUS



Tässä teille hyvältä maistuva ja helppotekoinen uuniruoka ohje.

Tarvitset:
1 pussi      Peruna-sipulisekoitusta(pakastealtaasta)
1 pussi      Kinkkusuikaleita
2 dl           Kermaa (esm. Flora paksu ruokakerma)
                 Suolaa
                 Maustepippuria

Valmistus:
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Laita voidellun uunivuoan pohjalle puolet peruna-sipulisekoituksesta. Kaada perunasipulisekoituksen päälle kinkkusuikale pussi, tasoita mahdollisemman tasaisesti. Kaada loppu perunasipulisekoituspussin sisällöstä kinkkusuikaleiden päälle. Mausta suolalla ja maustepippurilla.Kaada sitten vuokaan kerma nesteeksi.
Peitä vuoka foliolla, jottei kiusaus kuivu.
Laita uunivuoka uuniin noin 35-45 minuutiksi.

Kuvahaun tulos haulle peruna-sipulisekoitus + Kuvahaun tulos haulle flora kevyt ja paksu ruokakerma  +  Pouttu Savuisuikale 230g pussi

Kuvalähteet: Apetit, Flora ja Pouttu


kinkkukiusaus sivustosta www.kotikokki.net

 Kuva: Kotikokki

tiistai 5. huhtikuuta 2016

POSSUN FILEESTÄ MONEKSI

Täytyypä jakaa tänne ohjeet, kuinka samalla kertaa voi valmistaa monta herkullista ruokaa. Olen nimittäin monesti ostanut kaupasta n. 1,5 kilon possunfileen.Siitä määrästä saa monta, monta hyvää ruokalajia.
Jos ruokaa laitetaan vain kahdelle, tuosta määrästä saa ainakin kolme hyvää ruokalajia.


Porsaanfileitä porkkana ja sipulipedillä


Leikkaa kokonaisesta fileestä esm. kuusi n. kahden senttimetrin paksuista siivua.
Lisäksi tarvitset:
2-3        porkkanaa
1           sipulin
             suolaa
             maustepippuria

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Pese, kuori ja paloittele porkkanat, ja hienonna/tai kuutioi sipuli.
Laita ne uunivuuan pohjalle, niin että ensin laitat porkkanat ja sitten hienonnetun tai lohkotun sipulin.
Laita fileesiivut sipulien päälle, ja mausta suolalla ja maustepippurilla.
Paista uunissa 200 asteessa n. 1 ½ tuntia.
Keitä lisäksi perunoita ja tee lisukkeeksi porkkanaraaastetta. Raastamalla pari porkkanaa, ja lisäämällä joukkoon ananaksen paloja ja hieman ananaslientä.


Paneroidut eli leivitetyt porsaanfilepihvit


Leikkaa fileestä neljä kaksi senttimetriä paksua siivua.
Lisäksi tarvitset:
1        kananmunan
          vehnäjauhoja
          korppujauhoja
          voita tai margariinia
          suolaa
          maustepippuria tai valkopippuria

Riko kananmuna lautaselle ja riko keltuainen haarukalla, ja sekoita valkuaisen joukkoon.
Laita leikkuulaudalle tai apupöydälle kaksi leivinpaperipalasta.
Kaada toisen leivinpaperipalan päälle vehnäjauhoja ja toiseen korppujauhoja. 
Kierittele fileepalat ensin vehnäjauhoissa, kasta sitten kananmunaseokseen ja lopuksi kierittele korppujauhoissa.
Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
Laita paistinpannuun sulamaan rasva. Paista kuorutetut fileepihvit molemmilta puolilta vaalean ruskeiksi, lisää mausteet(suola ja pippuri) ennen kuin käännät pihvit.
Kun fileepihvit ovat paistuneet, laita ne uunivuokaan. Peitä vuoka foliolla, etteivät pihvit kuivu.
Paista uunissa 175 asteessa tunnin verran.



Possufileepaisti


Nyt sinulla on varmaan vielä lihapalasta jäljellä vajaa kilo. Laita tuo loppuliha sellaisenaan eli kokonaisena uunivuokaan, ja mausta suolalla ja pippurilla.Peitä vuoka foliolla. Voit varmaan saada toisenkin uunivuuan mahtumaan samaan aikaan uuniin pihvien kanssa. Pakkohan se ei ole näin yhtäaikaa valmistaa, mutta näin säästät sähköä.
Anna possunpaistin olla uunissa n. pari tuntia, eli kauemmin kuin esipaistettujen pihvien.
Näidenkin ruokien kanssa maistuu joko perunat tai perunamuusi, sekä porkkanaraaste tai salaatti.